Osa 2. Surkeita sattumuksia

Ilonan ja Pietarin esikoinen nimettiin Eelikseksi. Koska talo oli pieni ja rahaa oli vähän, ei Eelis saisi vielä omaa huonetta, vaan saisi nukkua kehdossaan vanhempiensa sängyn jalkopäässä.

Pietarilla ja Ilonalla ei kummallakaan ollut kokemusta lastenhoidosta, joten he olivat välillä hyvin hukassa Eeliksen kanssa. Usein vauva sai huutaa kauankin kehdossaan likaisissa vaipoissa, kun Pietari ja Ilona kinastelivat siitä, pitäisikö Eelis syöttää vai röyhtäyttää.

"Niin kato, nälkähän sillä vaan oli!"

Eelis-raukka.

 

Ilona pääsi vihdoin palaamaan töihin. Se tekikin hänelle hyvää, kotona istuminen oli käynyt raskauden aikana puuduttavaksi. Hän onnistui myös heti nappaamaan ylennyksen rikospaikkatutkijaksi.

Eelikselläkin oli kotona hyvä olla vanhempien poissaolosta huolimatta. Varsinkin, kun lastenhoitajapalvelu onnistui usein sössimään lähettämällä paikalle kaksi lastenhoitajaa yhden sijaan. Ei kai Eelis nyt kumminkaan ihan niin hankala lapsi ollut, ettei yksi lastenhoitaja hänestä selviäisi?

Koska Pietarin suurin unelma oli tulla vielä joskus mediamoguliksi, hän päätti, että nyt lapsen synnyttyä oli hyvä aika vaihtaa ammattia. Niinpä hän siirtyi merentutkimusuraltaan töihin vuosikirjan toimittajaksi. Palkka ei ollut kummoinen, mutta hän oli valmis tekemään töitä saavuttaakseen unelmansa.

 

Toivon mukaan Pietari olisi parempi toimittajana, kuin hän oli kokkina. Eräänä yönä hänen kokatessaan itselleen yöpalaa, hän onnistui sytyttämään hellan tuleen.

Jälleen kerran Eelis sai kirota sitä, millaisia idiootteja hänen vanhempansa osasivat olla.

 

Mutta ei siinä vielä kaikki! Seuraavaksi Pietari sai loistoidean viedä Eelis paloa turhaan ulos pakkaseen ilman vaatteita, ja syystä tai toisesta, haudata vauva lumikinokseen. Koska se on se, mitä jokainen vastuullinen vanhempi tulipalon sattuessa tekisi, eikös?

Luojan kiitos perheellä oli palohälytin ja palokunta saapuikin ennätysnopeasti, eikä kenellekään käynyt pahasti.

Tai no, Ilona tietty piti avopuolisolleen pienen huutosaarnan paloturvallisuudesta ja vauvan käsittelystä. Aihetta kyllä olikin.

Sentään töissä Pietari ei tuntunut olevan yhtä tohelo, vaan sai heti ekana päivänään ylennyksen blogin kirjoittajaksi.

 

Seuraavana päivänä vietettiinkin jo Eeliksen ensimmäisiä synttäreitä. Paikalla olivat kumpikin vanhemmista, sekä joku Pietarin viiksekäs työkaveri.

Tässäpä siis Eelis kasvettuaan ja pienen muodonmuutoksen koettuaan. Paljon on Pietarin piireitä tässä pojassa. Kasvot näyttävät vähän hassuilta, mutta eiköhän tuo ulkonäkö kasvun mukana tasoitu.

Yöllä perheen ollessa sikeästi nukkumassa, hiippaili taloon murtovaras. Koska talossa ei ollut varashälytintä, kesti hetki, ennen kuin Ilona ja Pietari heräsivät ja huomasivat voron läsnäolon.

 

Varas sen sijaan ei heräilevästä pariskunnasta välittänyt. Hän pakkasi pikkukassiinsa mukaan kirjahyllyn, teleskoopin ja sohvan.

Pietari tapansa mukaan siirtyi ulos panikoimaan soitettuaan ensin poliisille. Poliisi saapuikin nopeasti paikalle.

Voro kerkesi kuitenkin juuri poistua paikalta, eikä poliisin mukaan mitään ollut enää tehtävissä. Vaikka voro oli jalkaisin liikkellä ja poliisi autolla. Ookoo, kiitos hyvästä työstä Kaunialan poliisilaitokselle.

Pietari otti asian huonosti, mutta ei auttanut, kuin hankkia uudet huonekalut varastettujen tilalle, sekä varashälytin vastaisuuden varalle.

Elämä kuitenkin jatkui. Eelikselle piti opettaa uusia tärkeitä taitoja, joista puhetaidosta vastuussa oli Pietari.
Taustalla perheen erittäin vastuullinen ja ammattitaitoinen lastenhoitaja, joka jätti roskat keskelle lattiaa ja sen jälkeen juurtui moneksi tunniksi pöydän ääreen syömään sipsejä ja tuijottamaan Pietaria.

Pietari ei pitänyt tuosta mummosta, ei sitten yhtään. Eukko harvoin teki työnsä ja keskittyikin mieluummin kiusaamaan Pietaria.

Eelis oppi lopulta pitkän työn tuloksena kävelemään ja puhumaan! Nyt olisi helpompi yltää juomaan vessanpöntöstä ja voisi kommunikoida muutenkin, kuin itkien. Kivaa!

Mitäs mitäs mitäs?! Ei, Ilona ei tuijota tässä järkyttyneenä suihkua, vaan vatsa kasvoi, paita ei vaan joustanut! Ilmeisesti Eelis saisi pian kaverin.

"Kulta, me saadaan vauva!"
"Ui juma, toinen lapsi, jonka voin hädän tullessa haudata lumihankeen!"

Ilona päätti, että tämän raskauden aikana kävisi töissä niin kauan, kuin pystyisi. Hän halusi edetä urallaan mahdollisimman nopeasti.

Päätös kannatti ja Ilona saikin taas ylennyksen nerokkaan toimintansa takia eräässä rikosjutussa. Niinpä hänestä tuli valvontapoliisi.
Hänestä kuitenkin tuntui, että oli aika alkaa etsiä töitä siltä uralta, minne hän oli alunperinkin halunnut. Poliisista rikolliseen olisi iso elämänmuutos, mutta ainakin Ilona oli nykyisellä urallaan oppinut monia hyviä keinoja olla jäämättä kiinni poliisille.

Myös Pietari onnistui nappaamaan taas ylennyksen. Tästä lähtien hän olisi internetin elokuva-arvostelija. Hän oli ylennyksestä normaaliakin iloisempi, koska elokuva-arvostelijan työ oli melko helppoa ja mukavaa. Pääsisihän hän näkemään uusia elokuviakin ilmaiseksi!

Vatsa vain kasvoi ja Ilona onnistui oppimaan kantapään kautta, ettei kylminä kevätaamuina kannata olla ulkona liian vähässä vaatetuksessa. Hän nimittäin palellutti itsensä sen verran pahasti tähyillessään taivaalle, että ihokin muuttui sinertäväksi.

Janus Goottilakin eksyi taas raivoamaan tontille, kun huomasi Ilonan tiirailevan hänen ja hänen tuoreen vaimonsa Tiinan (se Terhakainen) aamupalahetkeä teleskoopin kautta. Taas nainen sai kuulla kunniansa ja tuli tönityksi.

Taloon hankittiin läppäri, jotta Ilona saisi katseltua helpommin työpaikkailmoituksia. Hänellä tärppäsikin heti ja hän sai haluamansa paikan taskuvarkaana.

Niin ne lapset kasvaa nopeasti. Pian Eeliksen tuli aika siirtyä kouluikään. Pietari ja Ilona olivat asiasta hieman haikeita, mutta pianhan heillä olisi jo uusi nyytti huolehdittavanaan.

Ja tällainen lapsi Eeliksestä kasvoi. Todella persoonallisen näköinen. Kuten arvelinkin, kasvonpiirteet tasoittuivat, eivätkä näytä enää yhtä teräviltä. Isänsä näköä on yhä huomattavasti, mutta kyllä hänellä hieman äitinsäkin piirteitä näyttäisi olevan.

Koska perhe vaan kasvoi kasvamistaan, piti taloakin tietysti laajentaa. Eelis ja tuleva vauva asusivat toistaiseksi samassa huoneessa ja Pietari ja Ilonakin saivat vihdoin oman makuuhuoneen.
Talo näytti vielä hieman tyhjältä, mutta sitä sisustettaisiin sitä mukaa, kun rahaa tulisi.

Kauaa uutta tulokasta ei tarvinnut odotella. Kesken taivaan tiirailun Ilona alkoi tuntea alavatsassaan tuttua poltetta ja sitten sitä taas mentiin.

Uusi tulokas oli tyttö ja aivan isoveljensä näköinen.

Mutta mitäs! Eihän se siihen jäänyt, vaan kohta hämmentynyt Ilona piteli käsissään toistakin vauvaa. Sen siitä saa, kun ei käy ultrassa.

Tämäkin vauva oli tyttö ja aivan sisarustensa näköinen. Tarttuvat geenit näköjään.
Vaikka perhe ei ollut varautunut kahteen vauvaan, oli tämä iloinen yllätys. Kaksoset nimettiin Einiksi ja Eeviksi.

Seuraavana päivänä Ilona pääsi taas töihin ja sai ylennyksen juoksupojaksi. Rahaa tässä tarvittaisiinkin, koska kaikki olivat menneet remonttiin.

Ilonaa harmitti hieman, että toistaiseksi hänen logiikalleen ei ollut uudessa työssä paljoa käyttöä. Hän olisi paljon mieluummin hankkinut logiikkapisteitä, kuin luovuuspisteitä, mutta unelmansa saavuttaakseen hän hampaat irvessä vietti päivät maalaten.

Kohta kaksosten synttäritkin jo saapuivat. Eelis saisi pian leikkikavereita, kunhan tytöt vielä taaperoiästä selviäisivät.

Tässä taaperoikäinen Eini. Eini näyttää selvästi veljeltään ja veikkaan hänestäkin, että tulee oikein nätti tyttö, kunhan nuo kasvonpiirteet hieman tasoittuvat tuosta.

Eevi sen sijaan näyttää todella erilaiselta kuin sisaruksensa. Eevillä ei ole ihan niin paljoa isänsä piirteitä. Nätti tyttö hänkin ja varmasti vaan kaunistuu kasvessaan.

Ulkonäöstä viis, kummatkin tytöt olivat vanhempiensa silmäteriä ja oikein eloisia taaperoita.

Koska Ilona roikkui teleskoopin varressa kaiken vapaa-aikansa, tiedekerho päätti lahjoittaa hänelle kunniataulun hänen omistuneisuutensa kunniaksi. Oli Januksen tiirailusta siis hyötyäkin ollut.

Samaa omistuneisuutta löytyi myös perheen esikoisesta. Eelis toi koulusta kotiin kymppejä, eikä Ilona olisi voinut olla pojastaan ylpeämpi. Hän oli varma, että Eelis menisi vielä jonain päivänä yliopistoon ja tulisi aikuisena olemaan menestynyt.

Myös kaksosista kasvaisi varmasti hyvin harrastavaisia simejä. Jo näin nuorena Eevi osoitti huomattavaa kiinnostusta luovuuteen ja logiikkaan ja Eini sen sijaan tuntui rakastavan kirjoja. Pietari sai jatkuvasti olla lukemassa tytölle erilaisia lasten klassikoita.

Ei kaksosten taaperoikä todella kuitenkaan mikään helppo ollut. Varsinkin Ilonasta tuntui jatkuvasti siltä, että hän oli kuin zombie. Jatkuvasti jompikumpi tytöistä rääkyi nälkäänsä tai likaisia vaippojaan ja ei siinä välissä kerennyt edes kunnolla nukkua. Hän usein käyttikin hyväkseen äitiyslomastaan jääneitä palkallisia vapaapäiviä.

Vaikka Pietari kävi töissä ja ei niin ollen joutunut hoitamaan kaksosia yhtä paljoa, kävi taaperoikä hänellekin raskaaksi ennen pitkää. Siitä huolimatta hän yleni urallaan ja oli nyt muistokirjoitusten kirjoittaja.

Tällainen kaaos ei ollut Kuulan perheessä mikään erikoinen näky.

 

Vanhempien väsymyksestä johtuen myös synttäreiden järjestäminen unohtui ja kaksoset saivat kasvaa ilman isompaa huomiota.

 

Tässäpä siis kasvaneet Eevi ja Eini. Eevi on edelleen sekoitus vanhemmistaan ja Eini näyttää yhä huomattavan paljon veljeltään.

______________________________________________________________

Noniin! Tämän osan julkaisemisessa kesti vähän kauemmin, kun olin ajatellut, koska mulla painoi koulujutut päälle. Tässäpä tämä kumminkin oli ja yritän seuraavaa osaa puskea ulos mahdollisimman pian!